Vakaus

Vakaus- ja kasvusopimus jäi paperiksi

EU-jäsenvaltioiden päämiehet hyväksyivät Maastrichtissa vuonna 1991 sopimuksen talous- ja rahaliiton (EMU) perustamisesta. Pääsy rahaliiton jäseneksi edellytti, että jäsenvaltioiden tuli täyttää tietyt lähentymiskriteerit, joita olivat inflaatio, korko, valuuttakurssi ja julkisen talouden tilanne.

Ensimmäisessä vaiheessa lisättiin keskuspankkien välistä yhteistyötä ja poistettiin pääomien vapaan liikkumisen esteet. Toisessa vaiheessa perustettiin Euroopan rahapoliittinen instituutti, jonka tarkoituksena oli mm. vahvistaa keskuspankkien välistä yhteistyötä edelleen. Kolmannessa vaiheessa siirryttiin yhteiseen rahapolitiikkaan ja otettiin euro käyttöön tilivaluuttana. Yhteiseen rahaan siirtymisen ajankohta tuli vahvistaa vuoden 1997 loppuun mennessä, mutta koska lähentymiskriteerien toimeenpano ei ollut edennyt tyydyttävästi, siirryttiin kolmanteen vaiheeseen vasta vuoden 1999 alusta.

Jo euron alkumetreillä pelättiin, että suuri julkisen talouden epätasapaino jossakin jäsenmaassa vaikuttaisi yhteiseen korkotasoon tai valuuttakurssiin ja aiheuttaisi täten vahinkoa myös muille maille. Vuoden 1995 lopulla Saksan valtiovarainministeri Theo Waigel tekikin aloitteen ”Stability Pact for Europe”. Julkisten talouksien alijäämä ei saisi sopimuksen mukaan ylittää kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta eikä julkinen bruttovelka 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Näin laadittiin Vakaus- ja kasvusopimus, mutta tulevina vuosina suurin osa jäsenmaista rikkoi sen ehtoja, jopa Saksa itse. Suomi oli harvoja sopimusta noudattaneita maita. Sopimusta uudistettiin myöhemmin vuonna 2005.